Ruhtinansalmen maa- ja kotiseutuseuralle vuoden 2013 viestintätunnustus

Kainuun maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus on myöntänyt Ruhtinansalmen maa- ja kotiseutuseura ry:lle vuoden 2013 tunnustuksen esimerkillisestä viestinnästä. Yhdistys on muistanut aktiivisesti omaa jäsenistöään järjestömme yhteisillä tunnuksilla ja järjestötuotteilla, ja järjestänyt myös erityisen jäsenjuhlan pitkäaikaisille jäsenilleen vuoden 2013 elokuussa. Se myös pitää toiminnassaan esillä järjestömme arvoja ja yhteisiä teemoja, esimerkiksi Impin päivän liikuntatapahtumaa vuodesta toiseen.

Jaa

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Sähköinen kasvinsuojelututkinto nyt verkossa - också på svenska
    Hyväksytyn suorituksen jälkeen todistus heti sähköpostiisi | Efter prestationen intyg direkt till e-posten
  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.
  • Ajanvaraus pilotoinnissa Etelä-Pohjanmaalla
    Ajanvaraus asiantuntijoillemme on tulevaisuudessa mahdollista tehdä digitaalisesti verkossa pilotoinnin jälkeen.