Kunnostuskohteet

Ilmoita kunnostusta kaipaava vesistökohde

 

Kevään aikana KAIPO-hankkeeseen haetaan sekä Pohjois-Karjalaan että Kainuuseen kahta vesistökunnostuskohdetta kaikille avoimena ilmoittautumiskierroksena. Valituissa kohteissa järjestetään mahdollisuuksien mukaan pienimuotoisia hoitotoimenpiteitä jo tämän vuoden aikana. Toimenpiteet voivat olla esimerkiksi vesikasvien niittoa tai hoitokalastusta. Hakijataho voi olla esimerkiksi kyläyhdistys, metsästysseura tai muu paikallinen yhteisö.

Hakijatahon edellytetään olevan mukana suunnittelussa ja osallistuvan kunnostusten toteutukseen omalla työpanoksellaan, esimerkiksi talkoilla. Kohteita tullaan käyttämään KAIPO-hankkeen esittely- ja koulutuskohteina. Kunnostukseen tarvittavan lisärahoituksen hakemisessa autetaan hakijaa. Yhteistyössä ELY-keskusten kanssa otetaan yhteyttä kaikkiin ilmoittautuneisiin ja tarjotaan tietoa kunnostusmahdollisuuksista ja ohjataan eteenpäin.

Kohteen hakijana tulee olla yhteisö. Ilmoittakaa kohteesta tällä lomakkeella.

Jaa

Hanketoimijat

  • Sähköinen kasvinsuojelututkinto nyt verkossa - också på svenska
    Hyväksytyn suorituksen jälkeen todistus heti sähköpostiisi | Efter prestationen intyg direkt till e-posten
  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.

Palvelut