Kassabudjetti avaa silmät ja auttaa ennakoimaan

2 min lukuaika

Referenssit

Uusitalot Haapavedeltä kertovat, miten kassabudjetointi auttaa hallitsemaan tilan maksuvalmiutta

Ison karjan rehujen kilpailutus on Jenni ja Tero Uusitalolle yksi merkittävä keino hallita tilan maksuvalmiutta.

Uusi navetta on iso investointi, joka nostaa monta asiaa – myös menot – ihan uuteen mittakaavaan. Kassabudjetointi auttaa hallitsemaan tilan maksuvalmiutta ja varmistamaan, että tilillä on rahaa silloin, kun sitä tarvitaan.

Yhdeksännen polven yrittäjät, Jenni ja Tero Uusitalo hoitavat lypsykarjaansa uudessa ja valoissa navetassa Haapaveden Karsikkaan kylässä. Uusitalon tila on ollut Teron suvun hallussa vuodessa 1723. Jennille ja Terolle toiminta siirtyi vuonna 2007 parin yhtymävuoden jälkeen. Sen jälkeen he ovat ahkerasti kunnostaneet, rakentaneet, raivanneet ja kehittäneet perinteikästä tilaa.

Uusitalot päättivät varmistaa laajentuneen yrityksensä maksuvalmiutta kassabudjetoinnilla, jota talousasiantuntija Markku Kalaoja heille suositteli. Sen avulla yritys voi varmistaa rahojen riittävyyden, ajoittaa ostoja ja myyntejä sekä säästää hankinnoissa. Yhdessä talousasiantuntija Lauri Töllin kanssa laadittuun kassabudjettiin koottiin tiedot tilan taloudesta ja tuotannosta. ”Se paljasti, kuinka paljon rahaa todella menee esimerkiksi rehuihin ja urakointipalveluihin. Esille tuli monta asiaa, jotka periaatteessa tietää itsekin, mutta tarvitaan ulkopuolinen ihminen sanomaan ne ääneen”, Uusitalot sanovat.

Rehujen kilpailutus on ollut ensimmäinen askel hakea säästöjä. ”Kilpailuttamalla tämän kokoinen maitotila voi säästää vuodessa yli 10 000 euroa, kuten meillä rypsihankinnoissa. Isojen määrien ostaminen kerralla tuo myös säästöjä”, Tero lisää.

Nurmipalvelujen ja -paketin hyödyntäminen on innostanut satsaamaan parempaan satoon ja tuottoon. ”Kun on paljon peltoja, ei aina tule varmistaneeksi, että kaikki lohko tuottavat tehokkaimmalla tavalla.” Jenni ja Tero hoitavat itse navettatyöt. Heidän lisäkseen on yksi työntekijä pelto- ja metsätöissä. Rehunteko, lietteenajo, kylvötyöt ja ruiskutukset on ulkoistettu urakoitsijoille.