Henkilöstön johtaminen ja esimiestyö

2 min lukuaika

Johtaminen

Johtamistaidot korostuvat, kun tuotannon volyymit ovat suuret ja tilalla työskentelee ulkopuolista työvoimaa.

Hrkuva5

Yksikkökokoon kasvaessa yhä useampi maatalousyrittäjä toimii työnantajana. Työnantajan roolissa toimiminen vaati taitoa, sillä maatilan työt koostuvat usean eri alueen tehtävistä. Työntekijän toimenkuva voi olla monipuolinen ja siihen liittyy usein vastuuta.

Esimiestyö ja yrityksen johtaminen vaatii aikaa ja osaamista. Tehtävä edellyttää jämäkkyyttä, määrätietoisuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Menestyvän ja kasvavan yrityksen peräsimessä on valveutunut johtaja, joka panostaa henkilöstöönsä. Hyvä tiimihenki ja osaava henkilöstö ovat yrityksen tärkeimpiä voimavaroja.

Tavoitteet, mittaaminen ja seuranta

Henkilöstöjohtaminen on tavoitteiden asettamista, mittaamista ja seuraamista. Tavoitteista ja toimintatavoista keskustellaan säännöllisesti henkilöstön kanssa ja heidän otetaan myös mukaan päätöksentekoon. Tärkeää on sopia esimerkiksi palaverikäytännöistä, vastuunjaoista ja arjen rutiineista.

Arjessa on huomioitava ihmisten erilaisuus ja tapa tehdä työtä. Mikä juuri minua motivoi? Miksi haluan tehdä tätä työtä? Olenko töissä tässä samassa yrityksessä vielä kymmenen vuoden päästä?

Olemme kumppanisi arjessa

Johtajan vastuulla on miettiä yrityksessä työskentelevien ihmisten arki mahdollisimman sujuvaksi ja helpoksi työhyvinvointia unohtamatta. Johtajana ei tarvitse toimia yksin. Olemme kumppanisi, kun haluat kehittyä paremmaksi johtajaksi. Yhdessä voimme katsoa lähtötilannetta ja pohtia parhaita ratkaisuja juuri sinun arjen tukemiseen.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä.

Valtakunnallinen asiakaspalvelumme vastaa ark. 8.15-16 numerossa 044 420 9000. Palvelunumeroon voi jättää palvelupyynnön mistä tahansa palvelustamme Suomessa.