Satoiko laariin vai sen ohi - analyysiä ja keskustelua

2 min lukuaika

Talouden ruorissa

Kulunutta vuotta pitää pohtia talouden näkökulmasta niinkuin kasvukauden päättyessä pohditaan jo seuraavaa kasvukautta.

Satoiko laariin vai sen ohi – analyysiä ja keskustelua

Kasvukausi alkaa olla lopuillaan ja peltoja valmistellaan seuraavaa kasvukautta varten. Kasvukauden jälkeen jatkuu pohdinta siitä, millainen kesä on ollut: Satoiko laariin vai verottiko kuivuus? Mitä enemmän laariin on satanut, sitä enemmän on myytävää. Satovuoden jälkeen alkaa myös seuraavan vuoden suunnittelu. Kasvinviljelyn valintojen lisäksi talvi on hyvää aikaa pohtia myös yrityksen taloutta.

Samalla kun pohditaan kasvinviljelyn onnistumista, on tärkeää muistaa analysoida, millainen kulunut vuosi on ollut talouden näkökulmasta. Talouden johtaminen on pitkäjänteistä puuhaa ja nopeita muutoksia on vaikea tehdä. Tänään tehdyn muutoksen vaikutus voi näkyä taloudessa vasta kahden tai kolmen vuoden päästä. Tämän vuoksi on tärkeää analysoida onnistumisia aktiivisesti ja huolehtia, että itsellä on selkeä käsitys oman yrityksen taloudellisesta asemasta.

Oman talouden analysointi voi olla vaikeaa, jos ei voi verrata tilannetta muihin saman toimialan tai tuotantosuunnan yrityksiin. Ulkopuolinen asiantuntija ja sparraaja tuo näkemystä muista vastaavista yrityksistä ja auttaa löytämään oikeat kehittämiskohteet. Talouden käsittely mielletään usein hyvin intiimiksi asiaksi, josta keskusteleminen voi olla vaikeaa. Ilman avointa keskustelua toimintaa on vaikea kehittää. Syiden ja seurausten puntaroinnissa tarvitaan luotettava yhteistyökumppani, jonka kanssa ymmärretään toinen toista.

Joskus keskustelu ja analysointi tutussa yrittäjäporukassa voi antaa uusia näkökulmia omaan tekemiseen. Yritysten välisessä vertailussa parasta on, kun kasvottomien vertailulukujen sijaan päästään vertaamaan omia talouslukuja tiedossa olevan yrityksen lukuihin ja heidän tapaansa toimia. Syvällisen keskustelun edellytyksenä on, että yrittäjät eivät ole keskenään minkäänlaisessa kilpailuasemassa ja yrittäjien välillä on luottamus. Yhteisen analysoinnin avulla on mahdollista kannustaa toisia ja löytää kehittämiskohteita, jotka vievät yrityksiä eteenpäin.

Talouden analysoinnissa ja päätöksiä tehdessä tulee aina muistaa yrityksen strategia ja sen kytkeytyminen päätöksiin. Yrittäjien välisissä keskusteluissa on mahdollista, että toisessa yrityksessä toiminut käytäntö ei pädekään toisessa yrityksessä. Osaoptimointi voi pahimmillaan ajaa yrityksen taloudelliseen ahdinkoon, jos tehty päätös ei tue yrityksen strategiaa. Jokaisen päätöksen kohdalla on kyettävä analysoimaan sen vaikutus yrityskokonaisuuteen

Maataloudessa ostaja usein määrittelee myytävän tuotteen hinnan, joten usein syntyy illuusio siitä, että talouteen ei voi juuri vaikuttaa. Onneksi tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä aktiivisen analysoinnin, keskustelun ja kehittävän otteen avulla on mahdollista aidosti vaikuttaa oman yritystoiminnan talouteen. Pelkästään talouslukuja pyörittämällä muutos ei synny, vaan täytyy löytää ne käytännön toimenpiteet, jotka saadaan lopulta satamaan laariin

Petri Koivisto
talousasiantuntija
ProAgria Oulu