FRUIT LOGISTICA 2020 – ajankohtaista asiaa vihannessektorilta

Sipuli pahvipakkauksessa

FRUIT LOGISTICA on messutapahtuma vihannesteollisuuden ammattilaisille. Messujen kävijämäärä yltää 72 000 henkilöön ja noin 3200 näytteilleasettajaan, jalostajista ostajiin ja kaikkea siltä väliltä. Messut järjestetään Berliinissä vuosittain helmikuussa. Suomalaisia messuilla näkyy vuosi vuodelta yhä enemmän. Tänä vuonna useat aasialaiset, lähinnä kiinalaiset, jäivät tulematta koronaviruksen takia. Silloin ei vielä Euroopassa puhuttu paljoa koronaviruksesta. Kuitenkin, jotta pääsit messualueelle, sinun oli varmistettava, että sinulla ei ollut influenssaoireita.

Perunat siemenistä ja muita uutuuksia

Viime vuosina on puhuttu perunan viljelystä siemenistä. Messuilla useat tätä asiaa kehittävät yritykset esittelivät itsensä. Pari sataa grammaa siemeniä riittää yhdelle hehtaarille. Siemenperunan viljely lyhenee myös huomattavasti. Haasteena meidän olosuhteissa on kuitenkin 6-7 kuukauden kasvuajan vaatimus siemenestä korjuukelpoiseen perunaan.

Viime vuosiin verrattuna useat näytteilleasettajat esittelivät tänä vuonna biostimulantteja. Biostimulanteista löytyy paljon erilaisia käyttöalueita sekä tehoaineita. Vaikeus on se, että biostimulanteista on vaikea löytää riippumatonta tutkimusta. Valmistajien omien väitteiden mukaan tuotteet osoittavat lähes uskomatonta sadon lisäystä.

"Muovivapaa" on ajankohtainen asia ja tätä myös esiteltiin kuluttajapakkauspuolella.  Valmistajien mukaan suurin kysyntä on Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa. Etelä-Euroopassa kysyntä ei ole vielä niin suurta.

Messuilla kuultua

Työvoiman saatavuus alkaa vaikuttaa myös yhä enemmän Etelä-Eurooppaan ja näin oli jo ennen koronakriisiä. Israel ei vie maasta enää lainkaan sitrushedelmiä. Nykyisin viedään vain maataloustuotteita, kuten perunoita ja avokadoja. Tähän on johtanut suurelta osin luotettavien ja edullisten paikallisten työntekijöiden puute.

Vuoden aikana tuotteiden hinnoissa on yhä enemmän vaihtelua. On jopa mahdollista, että jotkin tuotteet loppuvat Euroopassa ja se on jotain mihin emme ole tottuneet. Suuri osa vihannesten tuotannosta myydään etukäteen eli sopimustuotantona. Tästä syystä markkinoille ei saada äkillisesti lisää vihanneksia, jos niistä tulee jostakin syystä pulaa. 

  Perunantaimet ja siementarve yhdelle hehtaarille

  Biostimulantteja löytyy moneen eri käyttötarkoitukseen

 

Teksti ja kuvat Dennis Grönroos, Puutarhatuotannon asiantuntija, ProAgria Ålands hushållningssällskap

 

 

Jaa

Facebook Comments Box

Lisää kirjoituksia

marraskuu

lokakuu

syyskuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

Muualla blogeissa