Valtakunnallinen nurmipalkinto 2020 Mäen Maatilalle Varsinais-Suomeen

16.11.2020
Kuvassa tilan yrittäjät ja työntekijöitä: Mirka Puhakka (vas), Patrik Haanperä, Marko Harkas, Janne Mäki ja Simo Mäki (oik.)

Tiedote 16.11.2020

Valtakunnallinen nurmipalkinto 2020 Mäen Maatilalle Varsinais-Suomeen

Valtakunnallinen nurmipalkinto 2020 luovutettiin maanantaina 16.11. Mäen Maatila Oy:lle Salon Kuusjoelle. Tilan yrittäjänä toimii Simo Mäki yhdessä Mirka Puhakan ja Janne Mäen kanssa.

Tilan kasvutarina

Mäen Maatila on hankittu sukuun vuonna 1920. Vuonna 1972 laajennettiin 20 lehmän navettaan luopuen samalla sioista ja kanoista. Simo Mäki aloitti tilan yrittäjänä vuonna 1989. Tällöin tilalla oli 25 ha peltoa ja 12 ha metsää. Vuonna 1995 rakennettiin 54 lehmän pihattonavetta. Tila yhtiöitettiin vuonna 2012, jolloin myös Mirka Puhakka oli jo yrityksessä aktiivisesti mukana. Viimeisin laajennus tehtiin vuonna 2014, 130 lehmälle ja kahdelle Lelyn robotille. Samana vuonna eläimetkin siirtyivät luomutuotantoon ja Simon poika Janne tuli yhtiön osakkaaksi.

Nykyisin tilalla on 130 lypsylehmää ja 115 päätä nuorta karjaa. Yli puolivuotiaat hiehot kasvatetaan vanhassa pihatossa. Kaikki yli 3 kk ikäiset naudat laiduntavat kesällä vähintään 4 kk. Yrittäjien lisäksi tilalla työskentelee kaksi suomalaista kokoaikaista työntekijää. Uusperheen muut lapset auttavat ehtiessään.

Viimeisen 12 kk keskituotos on 11027 kg EKM/12 kk, rasvaa 4,03 % ja valkuaista 3,30 %. Pitoisuuksia halutaan edelleen nostaa.

Luomutuotanto sopii hyvin tilan strategiaan ja tekemisen tapaan. Tila haluaa tuottaa tärkeimmät ruokinnan komponentit itse ja erityisesti valkuainen halutaan tuottaa kotovaraisesti omilla pelloilla. Eläinten ja ihmisten hyvinvointi koetaan erityisen tärkeäksi.

Nurmituotanto kaiken pohjalla

Mäen Maatila on uudistanut nurmituotantoaan ja parantanut tulostaan vuosi vuodelta.  Nykyisin peltoa on käytössä 350 ha. Tästä 185 ha on rehuntuotannossa, jonka lisäksi on myös sopimuspeltoja rehuntuotantoon. Laitumia on 20 ha. Lisäksi viljellään kevätvehnää, härkäpapua ja herne-härkäpapu-vilja-seosta. Urakoitsija hoitaa lietteenlevityksen, kylvön ja puinnin.

Satotaso luomurehuntuotannossa on vuodesta riippuen noin 6000 kg ka/ha. Varsinais-Suomen savimailla on koettu useita ennätyskuivia vuosia peräjälkeen, mikä on tuonut omat haasteensa satotasoon ja säilörehun riittävyyteen. Luomutuotantoon on kuitenkin jo ennakoidusti valittuna syväjuuriset ja sitä kautta kuivuutta kestävät kasvit sekä monipuolinen viljelykierto, joka on auttanut myös vaikeissa kasvuoloissa. Menestymistä on tukenut myös nurmen perustamisen tehostuminen, jolloin tiheys pelastaa, jos kasvuston mitassa jäädäänkin kuivuudessa alas.

Nurmiseokset tarkan räätälöinnin tulosta

- Nurmiseoksen on oltava monipuolinen, jotta nurmi saadaan kasvamaan erilaisissa olosuhteissa, uskoo Simo Mäki. Yrittäjät pitävät tärkeänä, että seoksessa on typensitojakasveja apilaa ja sinimailasta. Apilan ja sinimailasen avulla nurmi on saatu kasvamaan myös syrjäisemmillä lohkoilla, jonne karjan lantaa ei kuljeteta. Tilalla huolehditaan, että on myös lohkoja, jossa kalsiumia on vähemmän. Vanhemmista nurmista apila vähenee, jolloin saadaan umpilehmille sopivaa säilörehua.

Mäki luottaa nurmiseosten suunnittelussa asiantuntijan osaamiseen. Nurmentuotannon Valtakunnallinen Huippuosaaja Anu Ellä on rakentanut tilalla käytettävät seokset, joita on sitten vielä viilattu kokemusten mukaan.

Mäen Maatilalla lehmät laiduntavat aktiivisesti lokakuulle saakka ja laidunnusta arvostetaan. Laidunnukseen pyritään valitsemaan nurmilajeja, jotka kestävät mahdollisimman hyvin eläinten tallaamista. Yrittäjät luottavat myös laidunnusseoksissa monipuolisuuteen. Seoksessa on tällä hetkellä timoteitä, nurminataa, koiranheinää, englanninraiheinää sekä valko- ja alsikeapilaa.

Jatkuvaa kehittämistä

Mäen Maatilan yrittäjät ovat osallistuneet aktiivisesti mm. ProAgrian järjestämiin nurmituotannon ja johtamisen pienryhmiin sekä kansainväliseen tietojen vaihtoon opintomatkoilla ja kansainvälisessä pienryhmässä.  

Simo Mäki on ollut Varsinais-Suomen ensimmäisessä pienryhmässä, Paimion ryhmässä mukana jo 10 vuotta. Mirka Puhakka osallistui puolestaan Nurminaisten pienryhmään.
- Pienryhmätoiminta on tuonut paljon tietoa ja osaamista nurmiviljelyyn, arvioi Mäki.
- Luomuun siirtyminen vaikuttaa paljon tekemiseen ja siihenkin tietämys on laajentunut ryhmän ja ohjaajan kautta. Pienryhmätoiminnalle kannattaa ehdottomasti antaa mahdollisuus, innostaa Mäki muita viljelijöitä.
- Tilalla on intoa ja osaamista hakea tietoa uusia tapoja hyödyntäen. Pienryhmätoiminta ja ulkomaan matkat ovat yksi erinomainen keino kasvattaa osaamistaan ja jakaa myös omia oppeja muille, suosittelee Anu Ellä.

Mikä on Laidunyhdistys ry:n säätiö ja nurmipalkinto?

Laidunyhdistys ry:n säätiön tarkoituksena on tukea laiduntalouden ja muun nurmiviljelyn sekä nurmirehujen käytön edistämistä ja kehittämistä maassamme käyttämällä varoja alan neuvontatyöhön, tutkimus- ja koetoiminnan tukemiseen ja ulkomailla tapahtuvan kehityksen seuraamiseen. Tulevan vuoden aikana säätiö mm. rahoittaa ProAgrian nurmi- ja laidunviljelywebinaarisarjan toteuttamisen viljelijöille ja alan asiantuntijoille. Tutustu ohjelmaan.

Laidunyhdistys ry:n säätiö luovuttaa vuosittain valtakunnallisen nurmipalkinnon. Palkinto annetaan tilalle, jossa on pitkäjännitteisesti tehty työtä nurmentuotannon kokonaisuuden kehittämiseksi, nurmentuotannon kokonaisuus on hyvin hallinnassa ja toiminnassa näkyy avoin ja kehittämismyönteinen asenne. Palkinnoksi tila voi valita kahden hengen matkan Saksaan EuroTier-näyttelyyn lähivuosina, tuhannen euron subvention kotimaiseen virkistysmatkaan tai laajan maatilan henkilöjohtamiskoulutuksen.

Lisätietoja:
•    yrittäjä Simo Mäki, Mäen Maatila Oy, 050 592 9545, simo.maki@hotmail.com
•    asiantuntija Anu Ellä, ProAgria Länsi-Suomi, 040 1801260, anu.ella@proagria.fi
•    Laidunyhdistys ry:n säätiön pj. Leila Helaakoski, 044 436 8001, leila.helaakoski@gmail.com

 

Jaa

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Sähköinen kasvinsuojelututkinto nyt verkossa - också på svenska
    Hyväksytyn suorituksen jälkeen todistus heti sähköpostiisi | Efter prestationen intyg direkt till e-posten
  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.