Tulevaisuusvalmennuksista yrittäjille ideoita ja sparrausta oman yrityksen kehittämiseen

30.06.2021

S-ryhmän ja ProAgrian yhteistyönä eteläsuomalaisille maatiloille järjestämään Tulevaisuusvalmennukseen osallistui menneen ja kuluvan vuoden aikana yhteensä 46 yrittäjää. Kolmesta polusta koostuneen valmennuksen tavoitteena oli tarjota yrittäjille tukea oman tilan tulevaisuuden suunnitteluun. Osa-alueina olivat johtaminen ja strategia, ilmasto ja megatrendit kuluttajien näkökulmasta.

– Tulevaisuusvalmennusten pilotti oli hyvä onnistuminen. Valmennusten ajankohtaiset aiheet houkuttelivat ja vastasivat ennakko-odotuksia. Uudet toimintatavat innostivat ja ryhmäkokoontumisia pidettiin antoisina. Erityisesti kiitosta sai mahdollisuus sparrata omia näkemyksiä ja suunnitelmia muiden yrittäjien kanssa, tiivistää ProAgria Etelä-Suomen toimitusjohtaja Ari Toivonen.

Yrittäjät saivat valmennuksesta monia ideoita oman yrityksensä liiketoiminnan kehittämiseen. Heistä parasta oli yrityksen strategian pohtiminen ja oppien soveltaminen heti käytännössä.

- Olemme tyytyväisiä pilotista saatuihin kokemuksiin ja iloisia, että mukana olleet viljelijät kokevat saaneensa apua valmistautuessaan tulevaisuuden päätöksiin. Haluamme tukea viljelijöitä kehittämällä tiedonvaihtoa ja osaamista. Se on tärkeää myös siksi, että viljelijät tekevät jo nyt merkittävää työtä kestävyyden eteen. Suomalainen ruokaketju on muutosten edessä ja yhteinen tehtävämme on pitää siitä huolta, sanoo SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine.

Oman yrityksen strategian tekeminen houkutteli

Uusi valmennus herätti ansaittua mielenkiintoa. Johtaminen ja strategia -polku sai palautekyselyssä parhaat arvosanat osallistujilta. Ilmastokysymykset ja megatrendit koettiin ajankohtaisiksi ja niihin toivottiinkin jatkovalmennuksia. S-ryhmän mukanaoloa pidettiin positiivisena avauksena.

Johtaminen ja strategia -polkuun osallistumiseen vaikutti eniten se, että kokonaisuus tuki parhaiten yrittäjän tämänhetkistä tilannetta. Polulta haettiin keinoja kehitystyön eteenpäin viemiseksi käytännössä. 

Megatrendipolkuun osallistuneita kiinnosti oppia, missä ollaan nyt ja mihin menossa. – Oman tilan tuotannon ja kannattavuuden näkökulmasta tämä osio oli paras, totesi yksi osallistujista.

Ilmastopolusta haluttiin lisätietoa ilmastoystävällisen yrittämisen keinoista sekä siitä, miten tilatasolla voidaan eri tavoin vaikuttaa hiilensidontaan ja sitä kautta toimia ilmastoystävällisesti. Valmennuksessa tehtiin jo ensimmäisiä versioita tilan omasta ilmastokartasta ja tunnistettiin hyviä toimintatapoja eri maalajeille. 

Ilmastopolun jatkona kaikille Tulevaisuusvalmennukseen osallistuneille tehdään kartoitus tilan tämänhetkisestä viljelytoimista ja niiden vaikutuksista hiilensidontaan sekä hiilivirtalaskelma, joita analysoidaan yhdessä, miten erilaisilla toimenpiteillä ja valinnoilla voi vaikuttaa ja pellon ja koko tilan hiilitaseeseen. 

Palautteessa korostui asiantuntijoiden osaaminen johtamisesta ja ilmastoasioista

Palautteissa korostui valmentajien asiantuntijuus, valmentava ote ja innostavuus. Valmentajina strategia- ja johtamispolulla toimivat ProAgria Etelä-Suomen valtaknnallinen Huippuosaaja, lypsykarjan ruokinnan talous Sari Jussila, ProAgria Keskusten Liiton johtavat asiantuntijat Ari Nopanen ja Antti Sipponen. Ilmastopolulla valmensivat ProAgria Etelä-Suomen valtakunnallinen Huippuosaaja, ympäristö Netta Leppäranta ja ProAgria Keskusten Liiton johtava asiantuntija Sari Peltonen. Megatrendeissä valmennuksesta vastasivat ProAgria Etelä-Suomen yritysasiantuntija Sanna Lento-Kemppi ja kehityspäällikkö Tuula Repo.

”Ihan päällimmäisenä tulee mieleen todella hyvät valmentajat. He olivat innovatiivisia talousihmisiä! Ei ollut tarkoitus, että he ovat oikeassa vaan antoivat meille ajattelun aihetta ja jalostivat ajatuksiamme eteenpäin. Toimivat enemmänkin ohjaajina. Oli hyvä, että oli maksuton. Tykkäsin ryhmästä. Oli avoin ja osaltaan semmoinen tulevaisuuteen katsova.”

”Strategia-asiat ovat aika monimutkaisia ja monisyisisä ja tämmöiset valmennukset ovat hyviä siinä, että asiantuntijat ovat paikalla sekä muut kollegat. Ei koe olevansa yksin ja oppii näkemään asioita eri tavalla. "Tilasokeus" on helpompi ohittaa, jota ei aina tapahdu. Jatkuvan oppimisen ajatus jäi myös päällimmäisenä ajatuksiin.”

”Nopasen Arin ja Sipposen Antin keskinäinen kemia. Heidän on helppo kahdestaan kouluttaa. Yhteistyö toimi silmään pistävän hyvin. Luo hyvän ja innostavan hengen osallistujille ja näiden tyyppien tietomäärä on käsittämätön.”

Kasvu ja kehittyminen tähtäimessä

Kokemukset ja näkemykset Tulevaisuusvalmennuksista saatiin haastattelemalla 33 valmennukseen osallistunutta puhelimitse. Vastaajista 20 % suunnitteli omistajanvaihdoksia ja 48 % suunnitteli suurempaa investointia lähitulevaisuudessa. Yli 60 % vastaajista oli palkattua työvoimaa.

Katso Tulevaisuusvalmennukseen osallistuneen Vesa Tammilehdon kommentit oman tilansa strategian tekemisestä videolta

Lisätietoja

SOK, Arttu Laine, kenttäjohtaja, puhelin  0107681011, arttu.laine@sok.fi

ProAgria Etelä-Suomi, Ari Toivonen, toimitusjohtaja, puhelin 0400 461 701, ari.toivonen@proagria.fi

ProAgria Keskusten Liitto, Suvi Anttila, markkinointi- ja viestintäjohtaja, puhelin 040 560 8551, suvi.anttila@proagria.fi

 

Jaa

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Sähköinen kasvinsuojelututkinto nyt verkossa - också på svenska
    Hyväksytyn suorituksen jälkeen todistus heti sähköpostiisi | Efter prestationen intyg direkt till e-posten
  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.